A | A
Tulosta
Suomi | English | Русский
Nurminen Logistics hoitaa Metson erikoiskuljetusprojekteja sekä Eurooppaan että Venäjälle.
Nurmisen yhteistyö Metson kanssa alkaa usein jo kappaleiden suunnittelu-vaiheessa.
Metso on globaali teknologian ja siihen liittyvien palvelujen toimittaja, jonka asiakkaita ovat kaivos- ja maanrakennusteollisuus, voimantuotanto, öljy- ja kaasuteollisuus, kierrätys- sekä massa- ja paperiteollisuus. Metso-konsernilla ja Nurminen Logisticsilla on voimassa oleva sopimus kotimaan erikoiskuljetuksista. Sopimuksen taustalla on pitkäaikainen yhteistyö Metson eri liiketoimintayksikköjen kanssa. Paitsi sopimuksen piiriin kuuluvia päivittäisiä kuljetuksia kuten esimerkiksi raskaiden telojen tai koneen osien toimituksia Metson yksiköistä satamiin, on Nurminen Logistics hoitanut myös Metson erikoiskuljetusprojekteja sekä Eurooppaan että Venäjälle. Kuljetuksissa on käytössä monenlaista Nurmisen kalustoa raskaista laveteista lämpökuljetuskontteihin, joita tarvitaan muun muassa pinnoitettujen paperikoneen telojen kuljetuksissa.
Yhteistyömme Nurmisen kanssa on kehittynyt vuosien varrella kertaluonteisista kuljetuksista vuosipohjaisiin sopimuksiin. Pitkäjänteinen yhteistyö tarkoittaa sujuvuutta monessa asiassa; sen ansiosta esimerkiksi Nurmisen ajojärjestelijät tuntevat tuotteemme hyvin ja osaavat valita niille sopivan kuljetuskaluston. Tuotteemme ovat kalliita ja niiden vaurioituminen tarkoittaisi pitkiä viiveitä omaan toimitusketjuumme. On siis olennaisen tärkeää, että logistiikkayhteistyö-kumppanillamme on ajantasainen tieto-taito ja monipuolinen kalusto käytössään.
Ritva Natunen General Manager, Logistics, Metso Paper Oy, Järvenpää
Yhteistyömme Metso Paperin kanssa alkaa usein jo kappaleiden suunnittelu-vaiheessa muun muassa kollikokojen optimoinnilla ja aikataulusuunnittelulla. Hyvissä ajoin aloitettu suunnittelu on tärkeää, sillä Metso Paperin kollien koot vaihtelevat suuresti ja heidän kuljetustensa aikataulutus on usein hyvinkin tiukka. Hyvä suunnittelu takaa kustannustehokkaat, turvalliset ja varmasti toteuttamiskelpoiset kuljetusratkaisut.
Mikko Lietosaari, Key Account Manager, Nurminen Logistics Oyj
Monipuolinen erikoiskuljetuskalusto
Tarjouspyyntö
Sertifioitua toimintaa