Nordicon

Nordicon

Nordicon on Pohjoismaiden johtava neutraali kappaletavararahdin toimittaja, jonka toimipaikat sijaitsevat Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Tanskassa. Nordiconin ydinliiketoimintaa on kappaletavaraerien (LCL) konsolidointi ympäri maailmaa. Nurminen Logistics toimii Nordiconin terminaalioperaattorina Suomessa. Palvelukokonaisuuteen kuuluu konttien ja trailereiden purku ja lastaus sekä lähetysten lajittelu ja uudelleen pakkaaminen Vuosaaren terminaalissa. Nurminen tarjoaa Nordiconin asiakkaille myös kaikki tullauksiin liittyvät palvelut sekä tarvittavat nouto- ja jakelukuljetukset.

Casefaktat:

  • Nordicon järjestää paikallisissa terminaaleissa kussakin toimintamaassaan tavaraerien konsolidointia yli 500 vientikohteeseen ja yli 300 tuontikohteesta eri puolilta maailmaa.
  • Nurminen Logistics on toiminut Nordiconin terminaalioperaattorina Suomessa vuoden 2015 alusta lähtien.
  • Nurmisen läpivirtausterminaaliin saapuu tavaraa viikoittain yli sadasta eri maasta. Kappaletavaraliikenne on tuontipainotteista.

According to the client

Mahdollisuus sähköiseen tiedonsiirtoon oli meille ensisijaisen tärkeä yhteistyökumppanin valintakriteeri, kun harkitsimme yhteistyön aloittamista Nurmisen kanssa kolmisen vuotta sitten. Olemme tyytyväisiä Nurmiselta saatuun palveluun ja voimme luottaa siihen, että Nurminen hoitaa kaikki eteen tulevat erikoistilanteet ammattitaidolla. Esimerkiksi kappaletavaran purku on tarvittaessa hoidettu Nurmisen Vainikkalan terminaalissa.

Tommi Antikainen
johtaja
Nordicon

According to Nurminen

Takana on kolme vuotta hedelmällistä yhteistyötä Nordiconin kanssa. Heti yhteistyön aloittamisen yhteydessä toteutetun tietojärjestelmien sähköisen integraation avulla kaikki tieto siirtyy järjestelmästä toiseen viiveettä sekä virheittä. Näin pystymme tarjoamaan Nordiconille nopeaa ja ajantasaista palvelua. Nordiconille yhteistyökumppanin neutraalisuus on tärkeää, kuten myös riittävä kapasiteetti kaikissa tilanteissa.

Mike Karjagin
Vice President
Nurminen Logistics