Sisäpiiri
Nurminen Logistics Oyj noudattaa NASDAQ OMX Helsinki Oy:n sisäpiiriohjetta. Yhtiöllä on myös oma sisäpiiriohjeistuksensa.
Yhtiön pysyvään julkiseen sisäpiiriin kuuluvat arvopaperimarkkinalain mukaisesti asemansa perusteella hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsenet sekä tilintarkastaja. Yhtiö pitää julkisen sisäpiirirekisterin lisäksi pysyvää yrityskohtaista sisäpiirirekisteriä sekä hankekohtaista sisäpiirirekisteriä. Yhtiön palveluksessa olevat henkilöt, jotka asemansa tai tehtäviensä johdosta saavat säännöllisesti sisäpiirintietoa, muodostavat yhtiön pysyvän yrityskohtaisen sisäpiirin. Yhtiön hankekohtaiseen sisäpiiriin kuuluvat henkilöt, jotka työ tai muun sopimuksen perusteella työskentelevät yhtiölle ja saavat tiettyä hanketta koskevaa sisäpiirintietoa.
Pysyvät sisäpiiriläiset eivät saa käydä kauppaa yhtiön arvopapereilla 28 päivän aikana ennen osavuosikatsausten ja tilinpäätöstiedotteiden julkaisemista. Hankekohtaisilta sisäpiiriläisiltä kaupankäynti yhtiön arvopapereilla on kielletty hankkeen raukeamiseen tai julkistamiseen saakka.
Sisäpiiriohjeen noudattaminen, ilmoitusvelvollisuuden seuranta ja sisäpiirirekisterien ylläpito tapahtuu talousjohtajan valvonnassa. Yhtiö pitää sisäpiirirekistereitään Euroclear Finland Oy:n SIRE-järjestelmässä. Tiedot yhtiön julkisesta sisäpiiristä ovat nähtävillä yhtiön internetsivuilla.