Taidesäätiö Merita esittelee pankkisalien ja holvien uumeniin kätkettyjä taideaarteitaan ensimmäistä kertaa yleisölle. Näyttely pidetään Amos Andersonin taidemuseossa Helsingissä. Nurminen Primalla oli merkittävä rooli näyttelyjärjestelyissä.
Nurminen Prima Oy nouti näyttelyn noin 130 teosta
sijoituspaikoistaan eri puolilta Suomea. Yhtiön konservaattori tarkasti jokaisen teoksen kunnon. Kuntotarkastuksen perusteella osa näyttelyn teoksista konservoitiin ennen esillepanoa, jotta ne näyttäisivät parhaat puolensa yleisölle. ”Kuljettamisella ja teosten tarkastamisella on keskeinen rooli näyttelyn toteuttamisessa. Nurminen Prima Oy toimi ammattitaitoisesti ja joustavasti”, kiittää Taidesäätiö Meritan apulaisjohtaja Tuula Salo.
Klassikoita – Taidetta saleista ja holveista 1810–2000 -näyttelyssä on esillä niin kutsutun kultakauden teoksia mm. Albert Edelfeltiltä, Helene Schjerfbeckiltä ja Akseli Gallen-Kallelalta. Niiden lisäksi yleisö pääsee tutustumaan uudempien taiteilijoiden, esimerkiksi Juhana Blomstedtin ja Timo Sarpanevan tuotantoon.
Näyttely on koottu Taidesäätiö Meritan kokoelmista, jotka on muodostettu vajaasta viidestäsadasta Merita Pankin ja sen edeltäjien vuosikymmenien aikana hankkimasta taideomaisuudesta.
Näyttelyn aukioloajat:
Klassikoita – Taidetta saleista ja holveista 1810–2000 -näyttely on esillä Amos Andersonin taidemuseossa 31.12.2006 saakka.
Amos Andersonin taidemuseo, Yrjönkatu 27, 00100 Helsinki, puh. (09) 6844 460
Museo on avoinna ma, ti, to ja pe klo 10 – 18, ke klo 10 – 20, la – su klo 11 – 17 (suljettu 6.12. ja 24. – 26.12.).
Pääsymaksut: 10 € / 5 €
Lisätietoja:
Apulaisjohtaja Tuula Salo, Taidesäätiö Merita, puh. (09) 165 42021
Toimitusjohtaja Isto Kiviniemi, Nurminen Prima Oy, puh. 010 545 3201
Kuvan teos: Helene Schjerfbeck, Bretagnelaistyttö (1883, öljy, Taidesäätiö Merita)