Groninger-museo Hollannissa esittelee Akseli Gallen-Kallelan teoksia mittavassa nimikkonäyttelyssä. Taiteilijan tuotanto on nähtävillä ensimmäistä kertaa tässä laajuudessa Pohjoismaiden ulkopuolella sitten vuoden 1931. Nurminen Prima kuljetti näyttelyn Hollantiin.
Akseli Gallen-Kallela (1865 – 1931): The Spirit of Finland
-näyttelyssä on ylin 200 taideteosta. Teokset on lainattu lukuisista
suomalaisista museoista ja yksityiskokoelmista. Nurminen Prima Oy
valmisti teoksille yksilöidyt taidelaatikot ja kuljetti teokset
Suomesta Groninger-museoon. Logistiikkajärjestelyiden lisäksi yhtiö
vastasi teoserän kuntotarkastamisesta.
Gallen-Kallela-näyttely on jaettu viiteen osaan. Esillä on maisemia ja
maalaiselämän kuvauksia, taiteilijan Pariisin-kausi, kansalliseepos
Kalevalaan liittyvä taide, symbolismi taitelijan tuotannossa ja
muotokuvat. Yleinen mielenkiinto 1800-lukuun ja halu tuoda esille
pohjoismaista taidetta muulle Euroopalle olivat keskeisiä syitä
näyttelyn järjestämisessä. Näyttely on avoinna Groninger-museossa
15.4.2007 saakka.
Näyttelyn aukioloajat:
Museo on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 10 – 17
Groninger Museum, Museumeiland 1, 9711 ME Groningen, Hollanti, puhelin + 31 50 3666 555

Lisätietoja:
Roel van Venrooij, Groninger Museum, puh. + 31 50 3666 555
Isto Kiviniemi, Nurminen Prima Oy,
puh. 010 545 3201
Akseli Gallen-Kallela: Kullervon kirous, 1899, maalaus kankaalle, 184 x 102,5 cm © Ateneumin taidemuseo