Uutiset

Takaisin

John Nurmisen logistiikkakeskuksen peruskivi muurattiin Vuosaaren satamassa

Vuosaaressa avautuu loppuvuodesta 2008 Suomen modernein tavarasatama. John Nurminen Oy rakentaa logistiikkakeskuksen sataman välittömään läheisyyteen noin 11 hehtaarin tontille. Alueelle rakennetaan kolmessa vaiheessa 50 000 neliötä tehokasta ja toimivaa logistiikkatilaa. Ensimmäinen vaihe, 22 000 neliömetrin terminaalirakennus ja osa rautatiehallia, valmistuu ensi syksynä. Toinen vaihe, rautatiehallin loppuosa, valmistuu sataman avautuessa marraskuun lopulla. Kolmas vaihe rakennetaan myöhemmin. Hankkeen kokonaisarvo nousee noin 30 miljoonaan euroon, ja se on John Nurmisen historian merkittävin rakennushanke

Logistiikkakeskukseen tulee muun muassa kylmää, lämmintä ja lämpötilakontrolloitua tilaa, varastotilat luokitelluille aineille sekä erikoiskantavaa tilaa raskaille esineille. Keskukseen rakennetaan myös junaraidetta lähes 300 metriä.

– Viime viikot ovat olleet 121-vuotiaalle John Nurminen Oy:lle merkittäviä. Pörssiin listautuminen avaa aivan uuden luvun yhtiössä. Vuoden vaihteen jälkeen logistiikkatoimintoja harjoittava John Nurminen Oy tuntee nimen Nurminen Logistics Oyj. Tuleva Nurminen Logistics Oyj operoi Vuosaaren logistiikkakeskusta, totesi John Nurminen Oy:n toimitusjohtaja Lasse Paitsola peruskiven muurauksen yhteydessä 21.9.2007.

Nurmisen satamalogistiikkatoiminnot keskittyvät jatkossa suuriin keskuksiin Kotkan Mussaloon ja Helsingin Vuosaareen.

– Vuosaaren vahvuus ovat liikenneyhteydet. Rekkaliikenne soljuu eteenpäin ilman keskustan ruuhkia ja junakuljetukset sujuvat perille tulevan pistoraiteen ansiosta. Logistiikkakeskus täydentää myös Nurmisen vahvaa rautatietoiminto-yksikköä, jolla on yli 800 omaa vaunua.

– Vuosaaren satama palvelee myös Venäjälle meneviä ja sieltä tulevia tavaravirtoja. Tämän vuoksi tutkimme mahdollisuuksia rakentaa terminaalikapasiteettia myös Venäjälle.

– Uskomme saavamme kilpailuetua olemalla tavaravirran ytimessä. Logistiikkakeskuksemme on kooltaan kilpailukykyinen, meillä on toimiva operointikonsepti ja tietojärjestelmämme ovat kunnossa. Olemme valmiina vastaanottamaan ensimmäisen Vuosaareen tulevan kontin ensi vuoden marraskuussa, Paitsola sanoi.

John Nurminen kävi ensimmäiset neuvottelut Vuosaaresta Helsingin Sataman edustajien kanssa vuoden 2001 lopulla. Vuokrasopimus 11 hehtaarin alueesta allekirjoitettiin tammikuun lopulla vuonna 2007. Logistiikkakeskuksen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Erkki Helamaa ja Keijo Heiskanen Oy yhdessä John Nurmisen kiinteistöosaston kanssa ja sen rakentaa Lujatalo Oy.