Uutiset

Takaisin

John Nurminen myy Muotilogistiikka-liiketoimintansa Postille

John Nurminen Oy myy Muotilogistiikka-liiketoimintansa Suomen Posti Oyj:lle. Liiketoiminta siirtyy Postin Logistiikka-liiketoimintaryhmään 30.4.2005, ja yksikön työntekijät siirtyvät Postin palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä.

Kaupan myötä John Nurminen keskittyy ydinliiketoiminta-alueisiinsa. Yhtiö toteuttaa kasvustrategiaansa yritysostoin ja laajentamalla palvelukonseptejaan tai kehittämällä uusia.

Posti Logistiikan osalta liiketoimintakauppa laajentaa Postin palvelutarjontaa uudelle alueelle, erikoiskalustolla tehtävään riippukuljetukseen. Lisäksi kauppa tukee Posti Logistiikan strategiaa laajentua erityisesti Baltian maihin ja Venäjälle, jotka alueina kasvattavat merkitystään muotilogistiikassa.

Muotilogistiikka-yksikkö on osa eurooppalaista Fashionet-verkostoa ja sen liikevaihto oli 9,3 miljoonaa euroa vuonna 2004. Yksikön palveluksessa on 44 työntekijää Suomessa ja 4 Virossa. Muotilogistiikka toimii Lahdessa 13 800 m2:n tiloissa ja Tallinnassa 3500 m2:n logistiikkakeskuksessa samassa kiinteistössä kuin varastopalveluja tuottava Postin tytäryhtiö Logia Estonia Oü.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jan Lönnblad, John Nurminen Oy, puhelin 010 545 2420
Hallintojohtaja Kenneth Huomo, John Nurminen Oy, puhelin 010 545 2598