Nurminen Logisticsin henkilöstön tyytyväisyyttä omaan työhönsä sekä työympäristöönsä mitataan säännöllisesti. Henkilöstötyytyväisyystutkimuksen yhteydessä tehdään myös esimiesarvio. Tulosten pohjalta suunnitellaan konkreettisia toimenpiteitä työyhteisön kehittämiseksi. Kaikkea toimintaa ja kehittämistä ohjaavat Nurmisen Logisticsin arvot. Henkilöstötyytyväisyystutkimuksen tulokset ovat nousseet tasaisen vakuuttavasti, erityisesti tyytyväisyys esimiehiin ja asioiden sujumiseen omassa yksikössä.
Vakinaisessa työsuhteessa oleva Nurminen Logisticsin henkilöstö käy vuosittain kehityskeskustelun esimiehensä kanssa. Kehityskeskusteluun kuuluu myös osaamiskartoitus. Yhtiö on määritellyt omat ydin-, yleis- ja ammattiosaamisensa. Panostamme henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja perehdyttämiseen monin keinoin, ja kehityskeskusteluissa sovitaankin aina henkilökohtaisista tavoitteista ja kehittämistarpeista.
Nurminen Logisticsin ydinosaamiset:
Nurminen Locistics tukee ja palkitsee henkilöstöään työssä ja vapaa-ajalla. Yhteistoiminta- ja työsuojeluorganisaatiot toimivat tehokkaasti yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Yhtiössä on muun muassa sertifioitu työterveys- ja turvallisuusjärjestelmä OHSAS 18 001.
Nurminen Logisticsiin kuuluvien yksiköiden henkilöstömäärä vuonna 2008 oli keskimäärin 531 henkilöä. Vuoden 2008 lopussa henkilöstömäärä oli 352 henkilöä. Henkilöstömäärän pudotus johtuu pääosin Nurminen Care -liiketoiminayksikön myynnistä lokakuussa 2008. Alla olevissa taulukoissa on kuvattu Nurminen Logisticsiin henkilöstön lukumäärä maittain sekä henkilöstön jakautuminen eri päätoimialojen kesken vuosina 2004–2008.
Henkilöstö keskimäärin (John Nurmisesta Nurminen Logisticsiin siirtyneet yksiköt)

Henkilöstö liiketoimintayksiköittäin (John Nurmisesta Nurminen Logisticsiin siirtyneet yksiköt)