Tilaa tiedotteet
Kuule ensimmäisten joukossa uutisistamme!
Kuule ensimmäisten joukossa uutisistamme!
Kiinan hallituksen vuonna 2013 ensimmäisen kerran julkistama Silk Road -aloite on lisännyt tavarajunia Kiinan ja Euroopan välillä viime vuosina merkittävästi. Päivittäin kulkee noin 25 – 30 junaa, joista kukin pystyy kuljettamaan noin 50 konttia. Lähestymme 10 000 junan ja yli 400 000 kontin vuosikapasiteettia, joka vastaa noin 12 miljoonaa tonnia. Kasvu on erittäin nopeaa, koska vain vuonna 2013 junia oli alle 100. Määräasemia on molemmissa päissä noin 50.
Lue tarina
Koronaviruspandemia riepottelee globaalia taloutta ennennäkemättömällä tavalla. Tavaraliikenteen ja logistiikan saralla tauti iskee jo valmiiksi heikkoon potilaaseen: maailmankaupan tavarakasvu on ollut Yhdysvaltain ja Kiinan välisen kauppasodan jäljiltä pysähdyksissä jo ennen pandemiaa.
Lue tarina
Aloitin nykyisessä tehtävässäni logistiikka-alalla 2019 syksyllä tavoitteena lähteä mm. digitalisoimaan Nurminen Logisticsin liiketoimintaa, tulin aivan toiselta toimialalta.
Lue tarina
Logistiikka on tuotannon näkökulmasta monesti välttämätön paha. Muistan itsekin kansainvälisen konepajayhtiön Suomen toimintojen toimitusjohtajana hetkittäin ajatelleeni näin kapeakatseisesti. Nähnyt toimitusketjun kulueränä. Jo sanan logistiikka käyttäminen toimitusketjun tai muodikkaamman Supply Chainin sijaan kertoo kenties ajatuksista ja asenteesta logistiikkaa kohtaan. Näin on helppo sortua ajattelemaan kunnes ollaan tilanteessa missä arjessa erittäin hyvin toimiva toimitusketju alkaa pettää.
Lue tarina
Markku on ollut työssään hyvin sitoutunut, ahkera ja erittäin pidetty työntekijä niin kollegoiden kuin asiakkaidenkin keskuudessa. Haluamme kiittää Markkua kaikista vuosista ja toivotamme hänelle täydestä sydämestämme hyvin ansaittuja eläkepäiviä!
Lue tarina